MAROKON OLUTKULTTUURI, ONKO SITÄ?

Otsikkoa tiukasti tulkiten tarina on nyt päättynyt. No kerronpa kuitenkin helmikuussa tekemästäni Agadirin reissusta oluen ystävän näkökulmasta ja muutenkin. Lähtö oli 3.2. ja Finnairin MD-11 kuljetti putkellisen suomalaisia ja muutaman venäläisenkin pohjoiseen Afrikkaan tukevan tuntuisesti.

Perillä odotti sään puolesta Suomen kesä. Matka lentoasemalta Agadiriin vahvisti sen seikan, että ainakin liikennekulttuuri oli radikaalisti erilainen. Moottoritien kaistojen välissä laindunsivat lampaat ja tulipa yksi pakettiautokin vastaan samalla kaistalla bussiamme vastaan.

No hotelliin päästiin ehjin nahoin. Opas oli bussimatkan kuluessa valistanut, että Agadirissa ei monessa paikassa alkoholijuomia myydä, siis ei oluttakaan. Ohjeiden mukaan etsin parin sadan metrin päässä olleen Uniprix-valintamyymälän, jossa oluita oli kaupan. Paikallisia merkkejä ovat Flag ja Casablanca, jotka ovat hyvin tavanomaisia laagereita. Tuontioluita bongasin seuraavia: Bud, Amstel, Heineken, Carlsberg Elephant, joten Marokon olutkulttuurista ei todellakaan voi puhua. Hinnoista sen verran, että kotimaiset maksoivat n. 100 dirhamia ja ulkomaiset vajaa 200 dir. Siis 4/8 mk.

Näkökulmaa tavanomaisen turistin suuntaan muuttaen Agadir on asiallinen kaupunki.

Maanjäristyksen jälkeen v. 1960, kaupunki on rakennettu vanhan viereen kokonaan uudelleen ja se on suhteellisen väljä ja vihreä. Atlantin hienohiekkaista rantaa on kaupungin edustalla 8 km, siellä on mukava käyskennellä ja katsoa komeaa maininkia.

Myös Marrakeshin retki on melkeinpä "must", siellä voi kokea aikahypyn jonnekin tuhannen ja yhden yön taakse. Markkina-alue eli souk on 3 km x 3 km ja alueella on noin 20000 myyntikojua.

Kaupankäynti Marokossa on intensiivistä, pyynnin ja myynnin hintaero on pohjoismaisittain huikea. Eipä kannata juuri yli viidennestä tavarasta maksaa hintapyyntiin verrattuna. No semmoinenhan alkaa ennen pitkää ainakin meikäläistä kyllästyttää, kun kaupankäyntiin tärvääntyy aikaa näiden seremonioiden takia puolisen tuntia kummasti.

Voin suositella talvenkatkaisureissuksi etenkin helmi-maaliskuussa, lähempää kun lämmintä et tähän aikaan löydä. Ja omat oluet mukaan.

T: VT Hessu