Olutseuran kunniakkaat tapit, Päätappi ja Kunniatappi,
kävivät Tallinassa tarkoituksenaan tutkia Öllesummerin
olutvalikoiman, olihan tapahtumaa mainostettu pohjoismaiden
suurimmaksi olutfestivaaliksi. Toisaalta valikoima ei
määrällään kilpaile esim. Helsinki Beer Festivalin kanssa,
Öllesummerissa mainittiin olutmerkkejä olevan n. 130
erilaista.

Matkaan lähdimme perjantaina 9.7.1999 klo 9.30 Georg Otsilla,
tarkoituksena palata samana iltana samalla aluksella klo
18.30 Tallinasta Helsinkiin. Lähtöfiiliksiä nostimme juomalla
aluksen pubissa parit Sakut, vaihtoehtoina kun olisi ollut
vain suomalainen kurakeppana. Pian jo totesimme, että
tarvitsisimme parempaa olutta. Tax-Free:ssä on tunnetusti
huono olutvalikoima, joten jouduimme tyytymään Heinekeniin ja
Sakuun, ja antamaan varsinaisten olutherkkujen odottaa
iltapäivään.

Laiva saapui satamaan aikataulun mukaisesti klo 13.00, eli
Öllesummerin alkuun oli vielä 2 tuntia aikaa. Matkan aikana
oli tullut sopivasti nälkä, joten oli aika vierailla Peetri
Pizzassa. Parit Sakut vielä ja Kunniatapin parturilla käynti;
sitten oli aika Öllesummerin imaista oluenystävät
olutherkkujen paratiisiin, 75 kruunun sisäänpääsyhinnalla.

Lähes ensimmäisinä asiakkaina olimmekin paikalla. Koska
tiesimme paikalta saatavan Sillamäen Ölletehaan
Munchen-olutta, suunnistimmekin heti kyseiselle teltalle.
Silloin hyytyi olenystävien hymy; oluet tarjoiltiin löysistä
muovimukeista ;-(( Ja me kun olimme juuri ylistäneet
virolaista olutkulttuuria! No, pian pilkisti aurinko pilven
takaa; kyseisessä teltassa oli myynnissä muutama Sillamäen
oluttuoppi (lasinen), joka sitten saikin palvella loppuillan
oluen maisteluita.

Hymymme leveni etisestään kun vetäisimme ensimmäisen hörpyn
mainiota Sillamäen Munchen Tume Kangea. Siinä olivat maltaat
kohdallaan, myös tukeva aromi- ja katkerohumalointi sekä
lähes täydellisesti näiden kanssa yhteensopiva maltaiden
paahtuneisuus. Sen sijaan Sillamäen Munchen hele, vaalea
lager, vaikutti turhan pliisulta, aivan liian maltillinen
humalointi veti suut mutrulle, varsinkin kun edellinen olut
oli todella mainiota.

Jatkoimme 250 m pitkää olutkujaa oluita maistellen.
Huomasimme, että webbisivuilla mainittu olutlista ei ihan
pitänyt paikkaansa, monia olutmerkkejä puuttui, mutta
toisaalta oli useita ylimääräisiäkin merkkejä. Panacea Ou:n
Elav ölutta emme löytäneet, vaikka sinnikkäästi etsimme ja
kysyimme useastakin teltasta - ja varmuuden vuoksi useampaan
kertaan. Suureksi pettymykseksemme ei myöskään Karksin oluita
ollut tarjolla. Saimme kuitenkin paljon virolaisten
panimoiden yhteystietoja sähköpostiosoitteineen, niistä on
varmasti jatkossa hyötyä tulevilla jo perinteeksi
muodotuneilla helatorstain matkoillamme.

Sitten saavuimme Pärnu Ölletehaan reviirille. Kuningas-olut
ym maistuivat kohtalaisen hyviltä, mutta paikallinen
kirsikkaolut (kirsiölu) oli suoraan sanottuna kammottavaa.
Huonoon laageriin sekoitettua kirsikkaesanssia, koiranjuomaa,
ei ainakaan oluenystäville tarkoitettu. Mutta tuossa paikassa
seura oli sitäkin mukavampaa, pöytäämme istui ehkä Eestin
kaunein nainen; Helle, joka opetti meille viron kielen
alkeita hyvän oluen parissa. Opimmekin tuiki tärkeitä
oluenystävän sanontoja, esim. hyvä olut on viroksi hea ölu ;
käyn kusella on lähen kusele; älä hätäile on ärä hädäldä ym
ym. Käytännöllistä ja järkevää, eikö!? :-) :-)

Samalla laivan lähtöaika kului umpeen, ja totesimme
yksimielisesti että jäämmekin Tallinnaan yöksi. Näin
teimmekin, ja saimme vielä maistella useita - niin hyviä kuin
vähemmänkin hyviä - virolaisia oluita. Suurin osa oluista oli
meille ennestään tunnettuja eurooppalaisia suuria merkkejä,
joten luonnollisesti silloin keskityimme paikallisiin
erikoisuuksiin.

Festareilla tuntui olut kuitenkin olevan sekundaarinen
seikka, tärkein oli ehkä lämpimästä kesäsäästä nauttiminen
porukalla, paikalla oli monenlaisia esityksiä konserteista
benji-hyppyjen kautta sumopainiin. Tästä todisti myös
festareiden oluenystäville niin käsittämätön tapa tarjoilla
oluet muovimukeista. Mutta kyllä paikka muuten olutfriikille
kelpasi, tuomisina saimme mukaan t-paitoja, tuoppeja ja
pulloissa erikoisoluita (niitä sai aika kauan kinua että
suostuivat myymään).

Yöksi lähdimme tuttuun tapaan Eesti Bussin öömajaan
Bussijaamille, 203,39 kruunua + verot 36,61 eli sama 240
kruunua kuin aina aikaisemminkin. Läheisestä kioskista
ostimme vielä iltapuhdiksi parit A le Coqit (Tartu Ölletehas
/ Olvi Oyj) ja niin oli päivän oluet käsitelty.

Aamulla lähdimme varaamaan paikat katamaraaniin, ja matkamme
jatkui Helsinkiin klo 11.00. Paikalliset oluet saattoivat
olla hieman epäpuhtaita, sillä meillä molemmilla oli pää sen
verran kipeä ettemme juuri olutta lisää kaivanneet.
Olutmatkan ainoa tyylivirhe tapahtui paluumatkalla, kun
toinen meistä sortui ostamaan laivalta tölkin lonkeroa.
Maissa totesimme yksimielisesti matkan olleen hyvin antoisa,
ja varmasti tulisimme ensi vuonna uudestaan.

Kirjoitti Kauko, olutseuran Tappi

ps. se lonkeron juoja en ollut minä