Olutseura lähetti Tsekinmaan ja Saksan olutkulttuuria tutkimaan seuran Tapin ja Webtapin eli Kaukon ja Väiskin. Matkaan lähdettiin torstaina 8.4.1999, Lufthansan vuorokoneella klo 12.15 Helsingistä. Jo Helsinki-Vantaan lentokentällä passintarkastuksen jälkeen löysimme ravintolan (Mar Lodge?), josta sai muutamia hyviä, ulkomaalaisia merkkejä. Joimme lähtöfiiliksen saamiseksi mm. tummaa Velkoa ja Hoegaardenin valko-olutta. Onneksi myös lentokoneessa tarjottiin hyvää saksalaista olutta, 2 kpl sai ihan ilmaiseksi.
Hampuriin saavuimme lähes aikataulun mukaisesti. Ennen hotellihuoneen etsimistä kävimme luonnollisesti kostuttamassa pitkän lentomatkan kuivattamat kurkkumme. Hotellin löydyttyä lähdimme tarkemmin tutustumaan kaupungin olutkulttuurin saloihin. Sää oli meille varsin suotuisa, lämpötila oli iltapäivällä +15,2 astetta (14 UTC) ja sää oli heikkotuulinen ja puolipilvinen (sct 4000ft towering cumulus). Mukavaa fiilistä paransi entisestäänkin kesäinen maisema; monessa puissa oli lähes täydet lehdet, ja kesän ensiairut, voikukka (taraxacum officinalis sp), oli täydessä kukkaloistossaan. Illan raportoidut olutmerkit ovat seuraavat:
Olutseuran esikunta teki illan aikana seuraavia päätöksiä toimenpiteitä varten.
Hotelliin saavuimme yöllä hyvin ravittuina. Oluet olivat pääasiassa saksalaisia, sillä muunmaalaisia ei juuri ollut tarjolla paitsi joissakin paikoissa Guinnessiä. Lisäksi oli Special met.report:n aika sillä sää oli muuttunut; klo 22UTC lämpötila oli enää 7,5 astetta, oli tuulista ja pilvistä (8/8 2000ft). Olosuhteet tuntuivat "helvetin kylmiltä".
Aamulla herättyämme totesimme ensin säätilan 06UTC: Lämpötila +7,1 astetta , yön minimi oli 6,8 astetta. Pilvet täyskatto 2000ft.
Ohjelmassa oli lähtö Prahaan junalla. Ensimmäiset oluet maistelimme Hampurin rautatieasemalla. Istuimme vahingossa japanilaiseen pikaravintolaan ja saimme eteemme Sapporoa; muuta olutta ei ollut. Sapporokin oli "ihan hyvää", oluen maku mutta melko laiska makunautinto. Helvetin vähän mallasta ja helvetin vähän katkerohumalaa ja vähän aromihumalaa, siinä se on.
Junamatkalle pystytimme sääaseman ja teimme seuraavat lentosääraportit:
Matkalla koimme mm miltä maistuu maailman paras lager (tietenkin Budejovicky Budvar) 200 km/h kulkevassa junassa. Maisemista sen verran, että kyllä Saksan maallakin peltoa ja metsää riittää. Maaston profiili oli hyvin tasaista alankoa aina Saksan eteläosiin asti. Sen jälkeen maasto muuttui mäki- tai jopa vuorimaisemaksi, radan kulkiessa ajoittain Elben syvässä jokikanjonissa. Lähempänä Prahaa maasto muuttui jälleen tasaisemmaksi.
Illalla saavuimme Prahaan ja saimmekin heti isot Urquellit nenän alle. Totesimme aromien olevan kohdallaan. Väiskin huomio "mä ku otin Urquellia suuhun niin mä ihmettelin mitä sinne meni olin niin yllättynyt", Kauko: "sama juttu vaaleen velkon suhteen, kuohu parempi kuin suomessa". Väiskin jatkohuomio "Vaaleesta Velkosta sanoisin että mä en tunnista sellaiseksi Velkoksi mitä mä oon juonu. Aivan erilainen ja mikä miellyttävintä: erinomainen humalointi, terhakka mukava maku suussa, vaatii koko ajan lisää". Ja saimmehan me.
Kun yritin olla nokkela ja näyttää Väiskille kuinka (nopeasti) olutta juodaan, tuli uusi ennen kuin kerkisin edes rykästä. Ja pöydälle lappu jossa kolme ruksia. Hyvä tapa, aina kun tuoppi on tyhjä, tulee salamannopeasti uusi ja lappuun ruksi lisää. Oluen hinta oli meille mieluisa, n. 2 mk isolta tuopilta.
Prahan sää oli kohtalainen; klo 17.00 UTC lämpötila n. +14 astetta, kohtalainen tai reipas tuuli, pilvet 6/8 3000ft ja 7/8 7000ft.
Suuren pettymyksen koimme lähdettyämme etsimään kohtuuhintaista yöpymispaikkaa. Ei löytynyt, paitsi hotelleja, jotka olivat sen verran hyvätasoisia että tasoa oli myös hinnalla. Hintahaitari yöltä ja hengeltä 600-1500 mk. Tsekkien pääkaupunki halusi ilmeisesti auttaa olutseuralaisia pääsemään kiinni uuden markkinatalouden tunnelmaan. Tilanne ei kuitenkaan saavuttanut kliimaksia, sillä päätimme nukkumisen sijasta tutkiakin paikallisen olutkulttuurin perinpohjaisesti. Eikä maksa paljon (lue: mitään), oluthan on täällä ilmaista. Oluen juomisella ja hotellimaksujen välttämisellä säästimme n. 1000 mk per nuppi eli lähes koko matkan hinnan!
Olutta maistelimmekin läpi yön, ongelmaksi muodostui seikka että lähes kaikki kapakat pistettiin kiinni klo 2 paikallista aikaa. Toinen suuri pettymyksemme oli ettei kaupungista löytynyt pieniä panimoravintoloita joita kyllä terhakkaasti etsimme.
Oluet olivat pääasiassa vaaleata Velkoa sekä Urquellia. Muista oluista mieliimme jäi ainoastaan Velvet: ale:n maku ja väri, erinomainen katkerointi, vaahtokukka stout`mainen. Kun kysyimme mitä olutlajia tämä on, saimme selvän vastauksen: "se on vain olutta". Viikkoa myöhemmin selvitin Helsingin olutfestareilla oluen olleen brittiläistä alea, jota valmistetaan Prahassa lisenssillä.
Seikkailimme yön Prahan yksinäisillä kujilla. Kaupunki oli silloin hiljaisempi kuin Pihtipudas, ainoastaan muutamia ei-niin-kauhean-nättejä-eikä-etenkään-kovin-hyvätapaisia naisia tarjosi meille turhankin auliisti seuraansa. Kuljeskelu öisillä kujilla kirvoitti meidät keksimään uuden sisäpiirin vitsinkin: "Mitä eroa on Prahalla ja yövuorolla ESAT:ssa? Vastaus: Prahassa ei voi nukkua.".
Hyppäsimme aamun ensimmäisen junaan, suuntana tuttu ja turvallinen Hampuri. Lämpömittarin ollessa rikki, emme tällä kertaa suorittaneet säähavaintoja vaan keräsimme voimia jaksaaksemme illalla jälleen nauttia hyviä saksalaisia oluita.
Iltapäivällä jälleen tuttuun hotelliin ja sitten mallaspitoisen päivällisen jälkeen olutta maistelemaan.
Illan saldona seuraavien oluiden arviot:
Syömässä kävimme Janoisessa Lohessa, siis JL numero1:ssä, numero2:han sijaitsee Helsingissä. Paikassa olimme käyneet aikaisemmin, koska muistutti tuota em. numero kakkosta. Pöydät, lattia, penkit ym, kaikki aivan samanlaisia. Lohen safka oli parasta mahdollista, myös oli herkullisia kasvisruokia. Paikan oikea nimi on Max & Consorten, tarjoilijat eivät jostain syystä tunteneet nimeä Janoinen Lohi josta päättelimme että Helsingin JL on suoraan kopionut idean alkuperäisestä Hampurin Lohesta.
Koska Hampurissa olimme, pakollisena kuviona oli tietty tutustuminen St Pauliin. Siellä koin erittäin traumaattisen kokemuksen. Tilasin yhdestä ravintolasta summamutikassa olutlistalta jotain olutta jota en ennen ollutkaan maistanut. Odotus oli suuri. Kun hörppäsin ensimmäisen kulauksen, maailma musteni yhtäkkiä. Suuni oli täynnä siideriä. Ainoa mitä saatoin tehdä oli tilata nopeasti uusi OLUT. Kun paikka oli käsitelty, menimme luonnollisesti vielä Loheen jossa viihdyimmekin valomerkkiin asti - ja pidempäänkin...
Keräsimme voimia nukkumalla pitkään ja jättämällä hotellin aamupalan väliin. Sää oli kolea, lämpötila n. +5 astetta, sää oli pilvinen ja tuulinen. Aamupala venähti lähes puoleenpäivään, ja sen söimme - yllätys, yllätys - Lohessa. Paikassa oli toinenkin yllätys; juhlapukuisia vieraita ja esityksiä. Saimme selville että paikka vietti 20v-synttäreitä, mikä vahvisti käsityksiämme että Helsingin Janoinen Lohi on tämän kopio eikä toisinpäin. Täällä saimme lisäksi oluet ja juhlaruoat ILMAISEKSI, saisi Stadin Lohi ottaa siinäkin suhteessa mallia.
Jatkoimme luonnollisesti nopeasti olutkulttuurin kartoittamisen, tosin saimme juodaksemme aika paljon samoja hyviä tuttavuuksia mitä edellisinäkin päivinä.
Illalliselle suunnistimme jälleen janoiseen Loheen. Tarjoilijana tutuksi tullut sievä blondi palveli jälleen hymyssä suin.
Oluista muistiin jäi lähinnä Valentins Weisenbeer dunkel. Vehnää dunkelmaisena tummana versiona. Tämä olut varsinaisesti sykähdyttää, ja sai Väiskinkin heittämään vitsiä "Kauko jo painunut pöydän alle eikä sillä ole mahiksia kertoa tästä mitään versiota mut kyl mä sen sitte hinaan hotellille sitte joskus". Valentins Weisenbeer dunkel pistää naaman vakavaksi kokeneellekin oluenjuojalle. Hyvin mustaa (tai ainakin ruskeata) sakkaista. Erittäin hyvä tuttavuus, jollaista emme koskaan olleet tavanneet aikaisemin. Miellyttävän makuinen vaikkakin synkkä värimaailma".
Tiemme erosivat illalla lyhyeksi aikaa, minun jäädessä kartoittamaan oluita ja Väiskin suunnistaessa hotelliin seuraamaan F1-osakilpailua. Sillä seurauksella kuitenkin että eksyi matkalla ja jäi kisa näkemättä. Minulle kävi paremmin, suuntavaistohan säilyy kun ei päästä neste- tai energiahukkaa yllättämään. Löysin mm. Fierpils Dortmunder Vohsakin, joka on erittäin miellyttävä lagermainen pils. Tasapainoinen maltainen jälkimaku katkeaa kuitenkin yllättävän nopeasti, eritysesti katkerohumalointa ei tunnu enää juuri yhtään ensimaun jälkeen.
Kello 23.10 UTC oli lämpötila +5 astetta, pilvet 1/8 3000ft ja kohtalainen tai navakka tuuli.
Kohdattuamme jälleen hotellissa, päätimme lähteä vielä Loheen - ties kuinka monetta kertaa. Herttainen blondi sai meidät viimein tajuamaan millaisia blondit tosiasiassa ovat. Kaikkihan me olemme kysymykseen "Miksi kutsutaan älykästä blondia?" vastanneet "Kultaiseksi noutajaksi". Vastaus on väärä. Ainakin tässä paikassa on älykäs ja nopea blondi, huippunopeus 5 m/s (täysien tuoppien kanssa 4 m/s). Väiskin toteamus: "Mä oon nähny monta blondia ja kompastunu moneen mut tähän mä en kompastu ollenkaan, maailman nopein ja paras - antakaa arvo blondeille. Ne ei oo tyhmiä vaan viisaita ja niitä on paljon".
Alla on Väiskin muistiinpanoista kerätyt Lohessa keksimämme uusimmat blondi- ym. vitsit!
Aamu valkeni jälleen synkkänä, taivas oli täysin pilvessä, vettäkin oli satanut ja lämpötila +5 asteen tuntumassa. Sateen uudestaan alkaessa pakenimme tavarataloihin ostamaan tuliaiset, ja käväisimme vielä Lohessakin. Mutta pian oli jo kiire lentokentälle jossa joimme vielä jäähyväisiksi Suomessakin tutuksi tulleet tutut saksalaiset vehnäoluet (Franziskaner weissbier).
Koneessa iltapäivällä meille tarjoiltiin vielä pari tölkkiä. Koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle klo 17.25 ei enää muuta ollut tehtävissä kuin ottaa matkan muistoksi tuopilliset tummaa Velkoa. Olutseuran järjestämä kaikkien aikojen suurin olutmatka oli ohi.
12.5.1999 Kauko
Olutseuran Tappi